Tässä tutkielmasarjassa käyn läpi psalmeja, lyhyet niistä
kokonaan ja pidemmistä vain osan niiden jakeista ja kerron, mitä kukin niistä
on merkinnyt elämäni eri vaiheissa ja mitä se
mahdollisesti opettaa meille juuri tänään. Uskon
muidenkin jo kauan Adonai Yeshuaa seuranneiden kokeneen useita yliluonnollisia
asioita elämässään myös psalmien sanoman tiimoilta. Pyrin löytämään netistä
kuhunkin aiheeseen sopivia kuvia ja jopa lauluvideoita, sillä audiovisuaalinen
tapa – kuva, ääni ja kirjoitettu sana - jää parhaiten mieleen kaiken uuden
oppimisessa. Lähde kanssani tälle matkalle!
Koska Raamattu on kirjoitettu hyvin patriarkaalisena aikana,
niin muutan psalmeissa ne kohdat, joissa viitataan vain miehiin, mutta
tarkoitetaan selvästi myös naisia, naisiakin koskeviksi. Käytän sopivissa
kohdissa ilmausta ’ihminen’, jolloin sana kattaa myös kaikenikäiset ihmiset. Teen
näin siksi, että Adonai Yeshuassa ei ole miestä, eikä naista, vaan me olemme
yhtä HaMashiach’ssa jakeen Gal. 3:28 mukaan:
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=Gal+3%3A28&kirjat=kr
Aluksi on hyvä hiljentää sydämemme Psalmien aaltopituudelle kuuntelemalla esim. laulua:
Aluksi on hyvä hiljentää sydämemme Psalmien aaltopituudelle kuuntelemalla esim. laulua:
Lyhyt johdanto Psalmiin nro 4
Daavid kertoo sydämensä ahdistuksesta koettuaan tulleensa eräiden
ihmisten ahdistamaksi ja loukkaamaksi. Kuninkaalla oli alati riesanaan useita
pahoja ja petollisia juonittelijoita.
Luottamus YHWH Elohimin varjelukseen
Luemme ensin koko psalmin:
1. Veisuunjohtajalle. Kielisoittimilla,
Daavidin psalmi. 2. Vastaa minulle Elohim, minun
vanhurskauteni, kun huudan sinua. Kun olin ahdistettuna, sinä vapautit minut
(CJB). Ole minulle armollinen, kuule rukoukseni. 3. Ihmiset,
kuinka kauan minun kunniaani loukataan? Te rakastatte turhuutta, etsitte
valhetta. Selah.
4. Tietäkää: Ihmeellinen
on Yehovah hurskastaan kohtaan. Yehovah kuulee, kun minä häntä huudan. 5. Vaviskaa, älkääkä syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja
olkaa hiljaa. Selah. 6. Uhratkaa vanhurskauden uhreja ja
luottakaa Yehovaan.
7. Moni sanoo: "Kunpa
saisimme osaksemme jotakin hyvää!” Yehovah, käännä meihin kasvojesi
valkeus. 8. Sinä annat minun sydämeeni suuremman ilon,
kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä. 9. Rauhassa
minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Yehovah, yksin annat minun turvassa
asua.
Jakeet 1-3 Daavid oli itse
hyvä harpunsoittaja ja se olikin oiva soitin hiljentyä YeHoWan edessä ja
vuodattaa laulaen harpun säestyksellä sydänsurut ja murheet sydänten tuntijalle.
Jakeessa 2 Daavid kutsuu YeHoWaa vanhurskaudekseen, muistuttaa aiemmin
saamastaan avusta häneltä ja vetoaa häneen saadakseen taas avun. Siitä tuli
mieleeni Uuden Liiton (UL) jakeet Room. 3:21-26
>> 21. Mutta nyt Elohimin vanhurskaus, josta Laki ja
profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, 22.
se Elohimin vanhurskaus, joka uskon kautta Yeshua HaMashiach’an tulee kaikkiin
ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Elohimin
kirkkautta vailla 24.
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka
on HaMashiach Yeshuassa,
25. jonka Elohim on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Yeshuaan. <<
25. jonka Elohim on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Yeshuaan. <<
- Jae 2: Tässä avuksi huutaminen on syvempää kuin ääneen
huutaminen. Se merkitsee sydämen huutoa ihmissielun syvyyksistä korkeuksiin. Daavid
rukoili uskossa, mikä selviää jäljempänä.
- Jae 3: Vaikka Israelin Pyhä oli profeetta Samuelin kautta
voidellut Daavidin koko Israelin kuninkaaksi tämän ollessa vielä nuorukainen
(arviolta noin 17-vuotias), niin Saul ei sallinut Daavidin ottaa kuninkuutta
häneltä, vaan vainosi tätä vuosien ajan ja pyrki tuhoamaan hänet.
- Daavid sai hallita kuninkaana vasta noin 30-vuotiaana
Saulin ja hänen kolmen poikansa kuoltua sodassa filistealaisia vastaan. Ensin hän
sai kuninkuuden Juudan heimossa ja jonkin ajan kuluttua myös muissa Israelin
heimoissa. Psalmi liittynee aikaan, jolloin Daavid joutui pakenemaan Saulia(?)
Jakeiden 3 ja 5 lopussa on sana ”Selah”, minkä alkuperäistä
merkitystä ei tunneta. Sen arvellaan olevan musiikkitermi. Olen jostain lukenut
sen merkitsevän samaa kuin ”Tauko”.
4. Tietäkää: Ihmeellinen
on Yehovah hurskastaan kohtaan. Yehovah kuulee, kun minä häntä huudan. 5. Voitte vihastua, mutta älkää tehkö syntiä! Ajatelkaa tätä
levätessänne vuoteessanne ja rauhoittukaa (CJB). Selah. 6. Uhratkaa
vanhurskauden uhreja ja luottakaa Yehovaan.
Jakeet 4-6 Huomaamme
jakeesta 4 Daavidin rukoilleen jakeessa 2 sydämen uskossa ja saaneensa sydämeensä
varmuuden anomansa avun perille tulosta! Jae 5 on väärin käännetty
suomenkielisissä Raamatuissa verrattuna CJB-versioon ( Complete Jewish Bible).
Olen kääntänyt sen tähän oikein.
- Jakeessa 6 meitä kehotetaan kunnioittamaan YeHoWaa
vanhurskauden uhrein ja turvautumaan häneen. Vanhurskauden uhreja meiltä UL:n
kansalaisilta ovat aito ja harras Yehovan ja Yeshuan ylistys, EV-työn
edistäminen ja hädässä olevien, apuamme tarvitsevien lähimmäistemme auttaminen.
7. Moni kysyy: "Kuka
voi näyttää meille jotakin hyvää?” Yehovah, käännä meihin kasvojesi
valkeus. 8. Sinä annat sydämeeni suuremman ilon, kuin muilla on sadonkorjuun
aikaan runsaasta viljasta ja viinistä. 9. Rauhassa minä käyn levolle
ja nukun, sillä sinä, Yehovah, sinä yksin annat minun asua turvassa.
Jakeet 7-9 Jakeessa 7
kysytään käsittääkseni näin: ”Voi, kuka tekisi meille hyvää ja auttaisi meitä?”
Vastaus löytyy jakeen loppulauseesta: Vain Yehovah voi meitä auttaa!
- Jae 8 saattaa viitata siihen aikaan, jolloin Daavid oli
pakoilemassa Saulia ja muisteli niitä aikoja, jolloin hän sai iloita kodissaan
sadonkorjuun aikana viinin ja ruuan yltäkylläisyydestä, mutta saatuaan Pyhän
Hengen hän koki hengellisen rikkauden tuovan sydämeensä suuremman ilon.
- Jae 9 kertoo kuka yksin antaa meille levolle käydessämme
rauhallisen unen ja turvallisuuden.
Psalmin 4 mieleeni nostattama muisto:
(Jakeesta 8)
- Ollessani 1970-luvun lopulla useaan otteeseen työtön,
loppui minulta eräänä päivänä ruoka ja rahat. Sitä seuraavana syksyisenä
iltapäivänä kävelin Stadin Kasarmintorille ja istahdin puiston penkille. Ihailin
aurinkoista säätä ja sanoin sydämessäni taivaalliselle Isälle: ”Nyt
Isä-meidän-rukouksen seuraava kohta on ajankohtainen ihan käytännössä, sillä
mulla on nälkä, joten anna minulle nyt minun ’jokapäiväinen leipäni’. Kiitos
että annat. Yeshuan nimeen aamen!”
- Istuin rennosti penkillä jalka toisen polven yli
laitettuna ja odotin rukousvastausta. Kun katsoin kiinteästi edessäni olevaa lehtipuun
kuivien ruskeiden lehtien muodostamaa kasaa. Yhtäkkiä huomasin, että juuri
kenkäni kohdalla, noin metrin päässä oli lehtikasan päällä ison rukiisen
reikäleivän kolmannes! Se sulautui värinsä vuoksi niin hyvin lehtiin, ettei
sitä huomannut, ellei hyvin tarkkaan katsonut.
- Kuulin sisimmässäni hiljaisen äänen: ”Leif, siinä on sinun leipäsi tänään!” Ensin ajattelin, että voinko todella syödä lehtikasan
päällä ollutta leipää(?) Otin sen käsiini, tarkastelin sitä ja huomasin sen
olevan pehmeää, melko tuoretta ja puhdasta. Se tuoksui tosi hyvälle. Rukoilin
ruokarukouksen ja aloin mutustella kiitollisena leipää. Pian eteeni lensi parvi
varpusia ja annoin niille osan leivästä. Nekin söivät sitä halukkaasti!
- Koskaan aiemmin pelkkä ruisleipä ilman voita, särvintä ja juotavaa ei ole maistunut yhtä hyvälle kuin tuolloin! Nälkä ja kiitollisuus Luojaa kohtaan yliluonnollisesta avustaan vaikuttivat makuun.
- Koskaan aiemmin pelkkä ruisleipä ilman voita, särvintä ja juotavaa ei ole maistunut yhtä hyvälle kuin tuolloin! Nälkä ja kiitollisuus Luojaa kohtaan yliluonnollisesta avustaan vaikuttivat makuun.
Lopputoteamus:
Tämä psalmi kertoo meille, että mekin olemme Daavidin tavoin
vieraita ja muukalaisia sellaisten ihmisten joukossa, joilla ei ole turvanaan Yehovah Elohimia. Emme koe ykseyttä jumalattomien seurassa, emme uskosta osattomien
omaistemme parissa, kouluissa, emmekä työpaikoillamme.
Kerro, mitä ajatuksia tämä psalmi on sinussa herättänyt ja
miten sen sanoma on sinuun vaikuttanut?
Ensi sapattina, jos Adonai suo, tutkin psalmia nro 5.