Tässä
tutkielmasarjassa käyn läpi psalmeja, lyhyet niistä kokonaan ja
pidemmistä vain osan niiden jakeista ja eräiden psalmien kohdalla
kerron, mitä ne ovat merkinneet elämäni eri vaiheissa ja mitä
ne opettavat meille tänään. Uskon
muidenkin jo kauan Adonai Yeshuaa seuranneiden kokeneen useita
yliluonnollisia asioita elämässään myös psalmien sanoman
tiimoilta.
Pyrin löytämään netistä kuhunkin aiheeseen sopivan kuvan ja lauluvideon, sillä audiovisuaalinen esitys – kuva, ääni ja kirjoitettu sana - jää parhaiten mieleen kaiken uuden oppimisessa.
Lähde kanssani tälle matkalle!
Koska Raamattu on kirjoitettu hyvin patriarkaalisena aikana, niin muutan psalmeissa ne kohdat, joissa viitataan vain miehiin, mutta tarkoitetaan selvästi myös naisia, naisiakin koskeviksi. Käytän sopivissa kohdissa ilmausta ihminen, jolloin sana kattaa myös kaikenikäiset ihmiset. Teen näin siksi, että jakeessa Gal. 3:28 on kirjoitettu:
Pyrin löytämään netistä kuhunkin aiheeseen sopivan kuvan ja lauluvideon, sillä audiovisuaalinen esitys – kuva, ääni ja kirjoitettu sana - jää parhaiten mieleen kaiken uuden oppimisessa.
Lähde kanssani tälle matkalle!
Koska Raamattu on kirjoitettu hyvin patriarkaalisena aikana, niin muutan psalmeissa ne kohdat, joissa viitataan vain miehiin, mutta tarkoitetaan selvästi myös naisia, naisiakin koskeviksi. Käytän sopivissa kohdissa ilmausta ihminen, jolloin sana kattaa myös kaikenikäiset ihmiset. Teen näin siksi, että jakeessa Gal. 3:28 on kirjoitettu:
>>Ei
ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä
vapaata, ei ole miestä eikä naista, sillä kaikki te olette yhtä
HaMashiach Yeshuassa.<<
Aluksi meidän on hyvä hiljentää sydämemme oikealle aaltopituudelle kuuntelemalla seuraavaa laulua, joka liittyy tämän psalmin sanomaan.
https://www.youtube.com/watch?v=huupSaAtvPk&list=PLZ-mAR7BRSdS69LVTm5GyYe2zlLQUgM6G&index=33
Aluksi meidän on hyvä hiljentää sydämemme oikealle aaltopituudelle kuuntelemalla seuraavaa laulua, joka liittyy tämän psalmin sanomaan.
https://www.youtube.com/watch?v=huupSaAtvPk&list=PLZ-mAR7BRSdS69LVTm5GyYe2zlLQUgM6G&index=33
Lyhyt johdanto psalmiin 33
Psalmin tekijää ei mainita. Sen sisältö huokuu Korkeimman ylistystä ja hänen majesteettiuttaan, joka on täysin vailla vertaa!
Laulakaa Yehowalle uusi laulu!
Luemme
ensin koko psalmin:
1. Riemuitkaa Yehowassa, te vanhurskaat.
Oikeamielisten on soveliasta häntä kiittää. 2. Kiittäkää
Yehowaa lyyran säestyksellä, soittakaa
hänelle kymmenkielisellä harpulla. 3. Laulakaa
hänelle uusi laulu, soittakaa taitavasti
riemuhuudon kaikuessa. 4. Sillä Yehowan
sana on oikea, ja kaikki hänen tekonsa ovat luotettavia.
5. Hän rakastaa vanhurskautta ja oikeutta, Yehowan armo
täyttää maan.
6. Yehowan sanalla on taivaat tehty,
ja kaikki niiden joukot hänen suunsa henkäyksellä.
7. Hän kokoaa meren vedet niin kuin röykkiöksi,
panee syvyydet säiliöihin. 8. Peljätköön Yehowaa
kaikki maa, hänen edessänsä vaviskoot kaikki maanpiirin asukkaat.
9. Sillä hän sanoi, ja tapahtui niin. Hän käski, ja
se oli tehty. 10. Yehowah tekee
tyhjäksi kansojen neuvon, estää
kansojen aikeet.
11. Yehowan neuvo pysyy ikuisesti,
hänen sydämensä ajatukset polvesta
polveen. 12. Autuas se kansa, jonka Elohim
Yehowah on, se kansa, jonka hän on
perinnöksensä valinnut! 13. Yehowah
katsoo alas taivaasta, näkee kaikki ihmislapset. 14.
Valtaistuimeltaan hän katselee kaikkia maan asukkaita,
15. hän, joka on luonut kaikkien heidän sydämensä, joka tarkkaa
kaikkia heidän tekojaan.
16. Kuningas ei pelastu paljolla
sotaväellä, eikä sankari selviydy
suurella voimalla. 17. Pettävä on sotaratsu
pelastajaksi, ei sen suuri voima auta pakoon.
18. Katso, Yehowan silmä valvoo niitä, jotka
pelkäävät häntä ja panevat toivonsa hänen
laupeuteensa, 19. että hän pelastaisi heidän
sielunsa kuolemasta, pitäisi heidät elossa nälänhädän
aikana.
20. Meidän sielumme odottaa Yehowaa, hän on meidän
apumme ja kilpemme. 21. Hänessä iloitsee meidän
sydämemme, me turvaamme hänen pyhään nimeensä. 22. Sinun armosi,
Yehowah, olkoon meidän päällämme,
niin kuin me panemme toivomme sinuun.
Sitten
käymme sen läpi
1.
Riemuitkaa Yehowassa,
te vanhurskaat. Oikeamielisten on soveliasta häntä kiittää. 2.
Kiittäkää
Yehowaa
lyyran
säestyksellä,
soittakaa hänelle kymmenkielisellä
harpulla. 3. Laulakaa
hänelle uusi laulu,
soittakaa
taitavasti
riemuhuudon
kaikuessa.
4. Sillä Yehowan
sana on oikea, ja kaikki hänen tekonsa ovat luotettavia.
5. Hän rakastaa vanhurskautta ja oikeutta, Yehowan
armo
täyttää
maan.
Jakeet
1-5
Tässä
on annettu meille viisaita neuvoja miten osoittaa Yehowalle
kiitollisuutta musisoiden ja uusia lauluja Pyhässä Hengessä
laatien. Jakeissa 4-5 kerrotaan syyt siihen.
6.
Yehowan
sanalla on
taivaat
tehty,
ja kaikki niiden joukot hänen suunsa henkäyksellä.
7. Hän kokoaa meren vedet niin kuin röykkiöksi,
panee syvyydet säiliöihin. 8. Peljätköön Yehowaa
kaikki maa, hänen edessänsä vaviskoot kaikki maanpiirin asukkaat.
9. Sillä hän sanoi, ja tapahtui niin. Hän
käski, ja se oli tehty. 10. Yehowah
tekee
tyhjäksi
kansojen
neuvon, estää
kansojen aikeet.
Jakeet
6-10
Jakeissa
muistellaan sitä, miten Yehowah kuivasi Punaisen meren Israelin
kansan vaeltaessa turvaan Mooseksen johdossa Egyptin faaraon
sotajoukon edestä. Myös Jordan kuivui hetkellisesti Israelin kansan
ylittäessä sen Joosuan johdolla
luvattuun
maahan.
11. Yehowan neuvo pysyy ikuisesti, hänen sydämensä ajatukset polvesta polveen. 12. Autuas se kansa, jonka Elohim Yehowah on, se kansa, jonka hän on perinnöksensä valinnut! 13. Yehowah katsoo alas taivaasta, näkee kaikki ihmislapset. 14. Valtaistuimeltaan hän katselee kaikkia maan asukkaita, 15. hän, joka on luonut kaikkien heidän sydämensä, joka tarkkaa kaikkia heidän tekojaan.
Jakeet 11-15 Olemme saaneet varman ja luotettavan perustan elämällemme Uuden Liiton kansana, jonka jäseniksi Yehowah on meidät valinnut ostettuaan meidät vapaiksi synnin ja kuoleman kahleista ylen kalliilla hinnalla Poikansa Yeshuan kautta Golgatan ristillä. Hän tarkkailee meitä omaisuuskansanaan alati ja huomioi kaikki ajatuksemme ja tekomme.
16. Kuningas ei pelastu paljolla sotaväellä, eikä sankari selviydy suurella voimalla. 17. Pettävä on sotaratsu pelastajaksi, ei sen suuri voima auta pakoon. 18. Katso, Yehowan silmä valvoo niitä, jotka pelkäävät häntä ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa, 19. että hän pelastaisi heidän sielunsa kuolemasta, pitäisi heidät elossa nälänhädän aikana.
Jakeet 16-19 Voimme myös nykyisin havaita joukkoviestimistä sen, miten kansojen ruhtinaat turvautuvat maallisiin joukkotuhoaseisiin! Niin tekivät Saddam Hussein ja Osama bin Laden. Moni muukin tyranni on kohdannut katkeran kuoleman vahvasta aseistuksesta huolimatta. Meitä valvovat Hänen silmänsä, joka on voimallinen auttamaan meitä joka tilanteessa!
20. Meidän sielumme odottaa Yehowaa, hän on meidän apumme ja kilpemme. 21. Hänessä iloitsee meidän sydämemme, me turvaamme hänen pyhään nimeensä. 22. Sinun armosi, Yehowah, olkoon meidän päällämme, niin kuin me panemme toivomme sinuun.
Jakeet 20-22 Jos odotamme 'kaikesta huolimatta' Yehowaa, niin varmasti saamme häneltä avun oikeaan aikaan suurimman ahdingonkin aikana! HalleluYah! Tästä on meille annettu kaksi yhtenevää lupausta, toinen Vanhan ja toinen Uuden Liiton kirjoituksissa:
a) Jooel 2:30-32 >> 30. Minä annan näkyä merkkejä taivaalla ja maan päällä, verta, tulta ja savupatsaita. 31. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennen kuin Yehowan päivä tulee, se suuri ja pelottava. 32. Jokainen, joka huutaa avuksi Yehowan nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niin kuin Yehowah on sanonut. Jäljelle jääneiden joukossa ovat ne, jotka Yehowah kutsuu. <<
b) Room. 10:11-13 >> 11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". 12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. 13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Yehowan nimeä, pelastuu". <<
- Huom. Tässä Yehowan nimellä tarkoitetaan Vapahtajamme Yeshua HaMashiach nimeä, mikä käy ilmi jakeista Room. 10:9-10 seuraavasti: >> 9. Jos sinä tunnustat suullasi Yeshuan Adonaiksi (eli Yehowaksi) ja uskot sydämessäsi, että Elohim on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut, 10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. <<
Psalmin
33
jakeen
20
mieleeni
nostattama muisto:
-
Luemme uudelleen tuon
jakeen
>>Meidän
sielumme odottaa Yehowaa,
hän on meidän apumme ja kilpemme.<<
Olin odottanut hartaasti apua
ylhäältä noin 3 vuoden ajan saadakseni koulutustani vastaavan
työpaikan. Työskentelin
useissa eri ammateissa noina vuosina. Olin
välillä jo menettänyt kokonaan
toivoni, mutta toivon liekki
alkoi taas lepattaa, kun muistelin Yehowan useita armotekoja
elämässäni.
-
Sain kuin tarjottimella erittäin hyvän ja tavoitellun vakinaisen
työpaikan Orion Yhtymästä Espoosta ja aluksi asuin hyvin
vaatimattomassa vuokrahuoneessa Iso Roobertinkadun varrella ja odotin
rukousvastausta paremmasta asunnosta. Jonkin
ajan kuluttua sain erään
uskovan miehen opastaman ja
myötävaikutuksella
työsuhdeasunnon Espoon Kuitinmäestä. Se
oli upea isohko yksiö, josta avautui mahtava metsämaisema suoraan
länteen. Asuin silloin kerrostalon ylimmässä, 8.:ssa kerroksessa.
- Opin silloin sen hengellisen elämän tosiasian, että kannattaa anoa taivaalliselta Isältämme ja odottaa kärsivällisesti rukousvastauksen saapumista.
- Opin silloin sen hengellisen elämän tosiasian, että kannattaa anoa taivaalliselta Isältämme ja odottaa kärsivällisesti rukousvastauksen saapumista.
Lopputoteamus
psalmiin nro 33:
Psalmissa opetetaan meitä suuntaamaan katseemme pois itsestämme Häneen, joka on aina täysin luotettava ja yli kaiken ylistettävä, rakas taivaallinen Isämme ja ylistämään häntä erilaisin musiikki-instrumentein ja uusin ylistyslauluin.
HalleluYah!
Jos
et ole vielä lähtenyt seuraamaan Adonai Yeshuaa, etkä ole saanut
kokea sitä, että kaikki sinun syntisi on jo annettu anteeksi, etkä
ole saanut syvää rauhaa ja pelastusvarmuutta sydämeesi, niin päätä
juuri nyt tehdä aito parannus elämässäsi ja pyydä Häntä
tulemaan omaksi Vapahtajaksesi ja parantamaan kaikki sairautesi! Jos
tahdot keskustella tästä kahden kesken, niin kirjoita meili:
norrgard.leif@gmail.com
tai soita minulle: 041
701 1447
Kerro, mitä ajatuksia tämä psalmi on sinussa herättänyt ja miten sen sanoma on sinuun vaikuttanut?
Ensi sapattina, jos Adonai suo, tutkimme yhdessä Psalmia nro 34.