Tässä tutkielmasarjassa käyn läpi psalmeja, lyhyet niistä
kokonaan ja pidemmistä vain osan niiden jakeista ja eräiden psalmien kohdalla kerron,
mitä ne ovat merkinneet elämäni eri vaiheissa ja mitä ne opettavat meille tänään. Uskon
muidenkin jo kauan Adonai Yeshuaa seuranneiden kokeneen useita yliluonnollisia
asioita elämässään myös psalmien sanoman tiimoilta. Pyrin löytämään netistä
kuhunkin aiheeseen sopivan kuvan ja lauluvideon, sillä audiovisuaalinen esitys
– kuva, ääni ja kirjoitettu sana - jää parhaiten mieleen kaiken uuden
oppimisessa. Lähde kanssani tälle matkalle!
Koska Raamattu on kirjoitettu hyvin patriarkaalisena aikana,
niin muutan psalmeissa ne kohdat, joissa viitataan vain miehiin, mutta
tarkoitetaan selvästi myös naisia, naisiakin koskeviksi. Käytän sopivissa
kohdissa ilmausta ’ihminen’, jolloin sana kattaa myös kaikenikäiset ihmiset. Teen
näin siksi, että jakeessa Gal. 3:28 on kirjoitettu: >> Ei ole tässä
juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista,
sillä kaikki te olette yhtä HaMashiach Yeshuassa. <<
Aluksi meidän on hyvä hiljentää sydämemme psalmin aaltopituudelle kuuntelemalla seuraavaa laulua, joka liittyy tämän psalmin 13 sanomaan.
Aluksi meidän on hyvä hiljentää sydämemme psalmin aaltopituudelle kuuntelemalla seuraavaa laulua, joka liittyy tämän psalmin 13 sanomaan.
Lyhyt johdanto Psalmiin nro 13
Daavid toistaa psalmissaan useita kertoja kysymyksen:
”Kuinka kauan…?” Hän koki joutuneensa odottamaan kohtuuttoman kauan apua
Yehowalta. Ehkä sinustakin on tuntunut joskus niin(?) Daavid ei kuitenkaan
jäänyt synkkänä murehtimaan kurjaa kohtaloaan, vaan päätti luottaa Yehowan
armoon ja laulaa hänelle kiitosta siitä hyvyydestä, mikä on häntä jo kohdannut.
Tehkäämme mekin niin!
Kauan kärsineen rukous
Luemme ensin koko psalmin 13:
1. Musiikinjohtajalle. Daavidin psalmi. 2. Kuinka kauan, Yehowah, minut yhä unohdat, kuinka kauan
kätket minulta kasvosi? 3. Kuinka kauan minun täytyy kantaa
huolia sielussani, päivästä päivään murheita sydämessäni? Kuinka kauan
vihollinen saa ylvästellä minua vastaan?
4. Katso tänne
Yehowah! Vastaa minulle Elohimini. Valaise silmäni, etten nukkuisi kuolemaan, 5. ettei viholliseni sanoisi: "Minä voitin hänet",
etteivät ahdistajani riemuitsisi, kun minä horjun. 6. Mutta
minä turvaan sinun armoosi. Riemuitkoon sydämeni valmistamastasi pelastuksesta.
Minä tahdon laulaa Yehowalle, sillä hän on tehnyt minulle hyvin.
Sitten käymme psalmin 13 läpi jae jakeelta:
1. Musiikinjohtajalle.
Daavidin psalmi. 2. Kuinka kauan, Yehowah, minut yhä unohdat, kuinka
kauan kätket minulta kasvosi? 3. Kuinka kauan minun täytyy kantaa
huolia sielussani, päivästä päivään murheita sydämessäni? Kuinka kauan vihollinen
saa ylvästellä minua vastaan?
Jakeet 1-3 Vaikuttaa Daavidin
kokeneen, että Yehowah oli kokonaan unohtanut vastata hänen avunpyyntöihinsä ja
rukouksiinsa, kun vihollinen sai ylvästellä häntä vastaan.
4. Katso tänne
Yehowah! Vastaa minulle Elohimini. Valaise silmäni, etten nukkuisi kuolemaan,
5. ettei viholliseni sanoisi: "Minä voitin hänet", etteivät
ahdistajani riemuitsisi, kun minä horjun. 6. Mutta minä turvaan sinun armoosi.
Riemuitkoon sydämeni valmistamastasi pelastuksesta. Minä tahdon laulaa Yehowalle,
sillä hän on tehnyt minulle hyvin.
Jakeet 4-6 Daavid jatkoi
rukoilemistaan ja vetosi Yehowan apuun kaiken kurjuutensa keskellä. Daavidilla
oli peräänantamattoman taistelijan asenne, jota mekin nykyisin tarvitsemme! Hän
tarttui vahvimpaan aseeseensa, Yehowan ylistykseen ja sai sen kautta voiton ja
avun!
Psalmin 13 jakeen 3 mieleeni nostattama
muisto:
- Eräässä työpaikassani silloinen esimieheni vehkeili
rumasti selkäni takana ja yritti järjestää minulle potkut. Hän etsi salaa -
minulle sanaakaan sanomatta - väliimme uutta esimiestä, jolle hän antaisi tehtäväksi
järjestää heti ensitöikseen minulle potkut.
- Huomasin hänen pahat aikeensa ja vein asian rukoillen Yeshualle.
Kun sitten tuo uusi esimies tuli, niin hänpä ei ollutkaan kuin narusta vedettävä
pässi, vaan tutki tarkoin ne syytökset, joita entinen esimieheni ja hänen uusi
esimiehensä oli minua vastaan hänelle luetellut ja joiden perusteella minulle
pitäisi antaa potkut. Uusi esimieheni havaitsi kaikki syytökset perättömiksi!
- Hän kertoi tämän minulle kahden kesken ja sanoi, että
hänen esimiehensä erehtyi luulemaan häntä väärämieliseksi ja ettei hän anna
minulle potkuja. Sen sijaan hän alkoi tutkia esimiehensä outoja työmatkoja
erääseen kaupunkiin, jossa firmallamme ei ollut yhtään alihankkijaa, eikä siis
aihetta työmatkoihinkaan sinne. Kyseisessä kaupungissa oli bordelli, jossa tuo
esimies oli mitä ilmeisimmin huorannut firman laskuun, vaikka hänellä oli oma
vaimo ja pieniä lapsia!
- Kävikin niin, että uusi esimieheni käräytti tuon esimiehensä (entisen esimieheni, joka oli palkannut hänet antamaan minulle potkut) ja tämä itse sai potkut. HalleluYah!
Lopputoteamus psalmiin nro 13:
Huomioni kiintyi jakeeseen 3, jossa vanhurskas ikävöi apua
ylhäältä kokiessaan jumalattoman harjoittavan vääryyttä häntä kohtaan. Monesta
kokemuksestani tiedän, että apu todella tulee!
- - -
Seuraavaksi meidän on hyvä hiljentää sydämemme psalmin
aaltopituudelle kuuntelemalla seuraavaa laulua, joka liittyy tämän psalmin nro
14 sanomaan.
Lyhyt johdanto Psalmiin nro 14
Psalmissa taivastellaan jumalattomien mielettömyyttä, sen
seurauksia ja heidän kurjaa osaa ajan rajan tuolla puolen. Psalmi loppuu
rukoukseen, että kunpa pelastus jo tulisi Israelille Siionista!
Jumalattomuuden mielettömyys
Luemme ensin koko psalmin 14:
1. Musiikinjohtajalle.
Daavidin psalmi. Hullu sanoo sydämessään: "Ei ole Elohimia". Jotka
näin ajattelevat ovat turmeltuneita ja tekevät iljettäviä tekoja. Ei ole ketään,
joka tekee hyvää. 2. Yehowah katsoo taivaasta ihmisiin nähdäkseen, onko
ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Elohimia. 3. Kaikki ovat
poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole ketään, joka tekee
hyvää, ei yhden yhtäkään.
4. Eivätkö he
mitään käsitä, kaikki nuo väärintekijät? He syövät minun kansaani, syövät kuin
leipää, eivät he huuda avukseen Yehowaa. 5. Yhtäkkiä he joutuvat
kauhun valtaan, sillä Elohim on läsnä vanhurskaassa sukukunnassa. 6. Te tahdotte
häpäistä kurjan aikeet, mutta Yehowah on hänen turvansa.
7. Kunpa
Israelin pelastus jo tulisi Siionista! Kun Yehowah palauttaa kansansa ennalleen,
silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.
Sitten käymme psalmin 14 läpi jae jakeelta:
1. Musiikinjohtajalle.
Daavidin psalmi. Hullu sanoo sydämessään: "Ei Elohimia ole". Jotka
näin ajattelevat ovat turmeltuneita ja tekevät iljettäviä tekoja. Ei ole ketään,
joka tekee hyvää. 2. Yehowah katsoo taivaasta ihmisiin nähdäkseen, onko
ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Elohimia. 3. Kaikki ovat
poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole ketään, joka tekee
hyvää, ei yhden yhtäkään.
Jakeet 1-3 Syntiinlankeemuksen
seuraus on hirvittävä! Luojan on etsiessään pitänyt murheissaan todeta
sukupolvesta sukupolveen, ettei ihmisten joukosta löydy ketään ymmärtäväistä,
joka etsisi Häntä! Siksi hän on itse etsinyt yhteyttä ihmisiin ja vetänyt meitä
puoleensa Sanansa kautta.
4. Eivätkö he
mitään käsitä, kaikki nuo väärintekijät? He syövät minun kansaani, syövät kuin
leipää, eivät he huuda avukseen Yehowaa. 5. Yhtäkkiä he joutuvat
kauhun valtaan, sillä Elohim on läsnä vanhurskaassa sukukunnassa. 6. Te tahdotte
häpäistä kurjan aikeet, mutta Yehowah on hänen turvansa.
Jakeet 4-6 Daavidia
ihmetytti jumalattomien vääryyden ja väkivallan tekijöiden mielettömyys. Hän
totesi heidän loppunsa olevan kauhea, mutta kurjat saavat avun.
7. Kunpa
Israelin pelastus jo tulisi Siionista! Kun Yehowah palauttaa kansansa ennalleen,
silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.
Jae 7 Psalmi päättyy
huokaukseen ja uskon täyteiseen rukoukseen, että Yehowah tulee vielä
palauttamaan kansansa ennalleen ja silloin Jaakobin ja Israelin sydän täyttyy
riemulla.
Psalmin 14 mieleeni nostattama muisto:
Muistoni liittyy jakeisiin 2-3 siten, että ollessani 12-vuotiaana
pahoin koulukiusattu, käännyin sydämestäni Luojani puoleen ja sain elävän
puheyhteyden Häneen. Olen kertonut siitä eräässä blogikirjoituksessani, johon
löydät linkin alla. Olin jo pienenä lapsena kuullut hyvän sanoman Jeesuksesta,
joten minun oli helppo rukouksin lähestyä taivaallista Isää Jeesuksen kautta.
Lopputoteamus psalmiin 14:
Huomioni kiintyi jakeisiin 2-3. Jae 2 esittää rakkaan
Luojamme ahkerasti tarkkailevan meitä kaikkia luotujaan ja toivovansa
löytävänsä niitä, jotka etsisivät yhteyttä häneen. Jakeesta 3 huomaamme, että
valitettavasti Hän ei löydä ainuttakaan ymmärtäväistä, vaan kaikki ihmiset ovat
poikenneet omille teilleen, pois Luojansa yhteydestä! Tämä käy ilmi myös jakeesta
Jes. 53:6
>> Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat,
kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Yehowah heitti hänen*) päälleen
kaikkien meidän syntivelkamme. <<
*) HaMashiach Yeshuan päälle, tämän ollessa ristille naulittuna.
Jos sinä et ole vielä lähtenyt seuraamaan Adonai Yeshuaa, etkä ole saanut kokea sitä, että kaikki sinun syntisi on jo annettu anteeksi, etkä ole saanut syvää rauhaa ja pelastusvarmuutta sydämeesi, niin päätä juuri nyt tehdä aito parannus elämässäsi ja pyydä Häntä tulemaan Vapahtajaksesi! Jos tahdot keskustella kahden kesken, niin kirjoita meili: norrgard.leif@gmail.com tai soita minulle: 041 701 1447.
Jos sinä et ole vielä lähtenyt seuraamaan Adonai Yeshuaa, etkä ole saanut kokea sitä, että kaikki sinun syntisi on jo annettu anteeksi, etkä ole saanut syvää rauhaa ja pelastusvarmuutta sydämeesi, niin päätä juuri nyt tehdä aito parannus elämässäsi ja pyydä Häntä tulemaan Vapahtajaksesi! Jos tahdot keskustella kahden kesken, niin kirjoita meili: norrgard.leif@gmail.com tai soita minulle: 041 701 1447.
Kerro, mitä ajatuksia nämä psalmit ovat sinussa herättäneet ja
miten niiden sanoma on sinuun vaikuttanut?
Ensi sapattina, jos Adonai suo, tutkimme yhdessä psalmeja
15-16.