Uskon muidenkin, jo kauan Adonai Yeshuaa seuranneiden kokeneen useita yliluonnollisia asioita elämässään myös psalmien sanoman tiimoilta. Pyrin löytämään netistä kuhunkin aiheeseen sopivan kuvan ja lauluvideon. Audiovisuaalinen esitys - kuva, ääni ja kirjoitettu sana - jää parhaiten mieleen uuden oppimisessa.
Lähde kanssani tälle matkalle!
Koska Raamattu on kirjoitettu hyvin patriarkaalisena aikana, niin muutan psalmeissa ne kohdat, joissa viitataan vain miehiin, mutta tarkoitetaan selvästi myös naisia, heitäkin koskeviksi. Käytän sopivissa kohdissa ilmausta ihminen, jolloin sana kattaa myös kaikenikäiset ihmiset. Teen näin siksi, että jakeessa Gal. 3:28 on kirjoitettu:
>>Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista, sillä kaikki te olette yhtä HaMashiach Yeshuassa.<<
Aluksi meidän on hyvä hiljentää sydämemme oikealle aaltopituudelle kuuntelemalla seuraavaa laulua, joka liittyy psalmin sanomaan.
https://www.youtube.com/watch?v=Cfo-toNbaTM
Lyhyt johdanto psalmiin 85
Tämä koorahilaisten psalmi sopii hyvin myös tähän aikaan vielä diasporassa olevien juutalaisten ja israelilaisten rukouksena, että heidät johdatettaisiin takaisin esi-isiensä maahan.
Rukous ennalleen asettamiseksi
Luemme ensin koko psalmin
4. Sinä panit kaiken kiivastuksesi pois ja lauhduit vihasi hehkusta. 5. Käänny taas meidän puoleemme, sinä pelastuksemme Elohim, älä ole enää tuimistunut meihin. 6. Oletko ainiaaksi vihastunut meihin, pidätkö vihaa suvusta sukuun? 7. Etkö virvoita meitä eloon jälleen, että sinun kansasi iloitsisi sinussa?
8. Yehowah, suo meidän nähdä sinun armosi, anna apusi meille. 9. Minä tahdon kuulla, mitä Elohim, Yehowah, puhuu: hän puhuu rauhaa kansallensa, hurskaillensa; älkööt he kääntykö jälleen tyhmyyteen. 10. Totisesti, hänen apunsa on lähellä niitä, jotka häntä pelkäävät, ja niin meidän maassamme kunnia asuu.
11. Armo ja totuus tapaavat toisensa täällä, vanhurskaus ja rauha antavat suuta toisillensa, 12. uskollisuus versoo maasta, ja vanhurskaus katsoo taivaasta. 13. Yehowah antaa meille kaikkea hyvää, ja meidän maamme antaa satonsa. 14. Vanhurskaus käy hänen edellänsä ja seuraa hänen askeltensa jälkiä.
Käymme sen tarkemmin läpi
4. Sinä panit kaiken kiivastuksesi pois ja lauhduit vihasi hehkusta. 5. Käänny taas meidän puoleemme, sinä pelastuksemme Elohim, älä ole enää tuimistunut meihin. 6. Oletko ainiaaksi vihastunut meihin, pidätkö vihaa suvusta sukuun? 7. Etkö virvoita meitä eloon jälleen, että sinun kansasi iloitsisi sinussa?
Jakeet 4-7 Huomatessamme joskus, ettei rukouksiimme vaikuta tulevan vastausta, voimme koorahilaisten tavoin luulla Yehowan olevan vihastunut meihin! Useimmiten asiaa tarkemmin tutkiessamme huomaamme rukoilleemme turhanpäiväisiä asioita ja on ollut oikeastaan vain hyvä, ettei niitä ole kuultu!
8. Yehowah, suo meidän nähdä sinun armosi, anna apusi meille. 9. Minä tahdon kuulla, mitä Elohim, Yehowah, puhuu: hän puhuu rauhaa kansallensa, hurskaillensa; älkööt he kääntykö jälleen tyhmyyteen. 10. Totisesti, hänen apunsa on lähellä niitä, jotka häntä pelkäävät, ja niin meidän maassamme kunnia asuu.
Jakeet 8-10 Olemme koorahilaisten kanssa sukulaissieluja, sillä tahdomme myös kuulla mitä Yehowah meille puhuu. Hän on meitä lähellä ja puhuu rakentavia sanoja meille!
Jakeet 11-14 Jakeen 11 alku toi heti mieleeni Johanneksen evankeliumin jakeen 1:17 sanat:
>>Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Yeshua HaMashiach'n kautta.<<
Psalmi loppuu kauniisti Yehowan ylistykseen.
Psalmin mieleeni tuoma muisto
- Luemme uudelleen jakeen 10 >>Totisesti, hänen apunsa on lähellä niitä, jotka häntä pelkäävät<< Ymmärrän, että tässä pelkäämisellä tarkoitetaan pyhää kunnioitusta Luojaamme kohtaan.
- Emme aina edes tiedä, mitä kaikkea hyvää Yeshua on puolestamme tehnyt. Kerran jo poisnukkunut isoveljeni suuttui jostain syystä silmittömästi minuun ja otti ison kivenmurikan ja heitti sillä minua vain noin 5 m päästä.
- En ehtinyt väistää kiveä ja näin sen lentävän suoraan otsaani kohti. Merkillisesti se pysähtyi juuri ennen kuin se olisi kolahtanut otsaluuhuni ja se vain hipaisi sitä pudoten alas eteeni. Kivi oli nyrkkiä isompi ja se heitettiin kovalla voimalla. Veljeni ja minä ihmettelimme sitä, että miten kivi pystyi pysähtymään sillä tavoin.
- Koska kyse oli selvästi fysiikan lain kumoamisesta, niin vasta myöhemmin tajusin Yehowan auttaneen minua silloinkin. HalleluYah!
Lopputoteamus psalmiin
Oppikaamme psalmista sen, että kannattaa alati kunnioittaa ja pelätä rakasta taivaallista Isäämme, jonka silmät valvovat meitä öin ja päivin, että Hän tarvittaessa auttaisi meitä jopa yliluonnollisella tavalla.
- - -
Seuraavaksi tutkimme psalmia 86
Siirtykäämme ensin psalmin aaltopituudelle kuunnellen laulua:
https://www.youtube.com/watch?v=NEjyJ2MjrAQ
Lyhyt johdanto psalmiin 86
Psalmissa Daavid ihailee Luojan ihmeellisiä tekoja ja rukoilee Häntä opettamaan hänelle tiensä.
Opeta minulle tiesi, Yehowah
Lyhyt johdanto psalmiin 86
Psalmissa Daavid ihailee Luojan ihmeellisiä tekoja ja rukoilee Häntä opettamaan hänelle tiensä.
Opeta minulle tiesi, Yehowah
1. Daavidin rukous. Yehowah, kallista korvasi minun puoleeni ja vastaa minulle, sillä minä olen kurja ja köyhä. 2. Varjele minun sieluni, sillä minä olen uskollinen. Sinä olet minun Elohimini, pelasta palvelijasi, joka sinuun turvaa. 3. Ole minulle armollinen, Yehowah, sillä sinua minä huudan kaiken päivää. 4. Ilahduta palvelijasi sielu, sillä sinun puoleesi, Yehowah, minä ylennän sieluni. 5. Sillä sinä, Yehowah, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.
6. Yehowah, kuule minun rukoukseni, kuuntele tarkoin anomiseni ääntä. 7. Hätäni päivänä minä sinua avukseni huudan, sillä sinä vastaat minulle. 8. Ei ole sinun vertaistasi, Yehowah, jumalien joukossa, eikä ole vertaa sinun töillesi. 9. Kaikki kansat, jotka sinä tehnyt olet, tulevat ja kumartuvat sinun edessäsi, Yehowah, ja kunnioittavat sinun nimeäsi. 10. Sillä sinä olet suuri ja teet ihmeitä, sinä yksin olet Elohim.
11. Neuvo minulle tiesi, Yehowah, että minä vaeltaisin sinun totuudessasi. Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäsi pelkäisin. 12. Kaikesta sydämestäni minä kiitän sinua, Yehowah, minun Elohimini, ja kunnioitan sinun nimeäsi ikuisesti, 13. sillä sinun armosi on suuri minua kohtaan, sinä olet pelastanut minun sieluni tuonelan syvyyksistä.
14. Elohim, julkeat ovat nousseet minua vastaan, väkivaltaisten joukko etsii minun henkeäni; eivät he sinusta piittaa. 15. Mutta sinä, Yehowah, olet laupias ja armahtavainen Elohim, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa. 16. Käänny minun puoleeni, ole minulle armollinen, anna voimasi palvelijallesi, auta palvelijattaresi poikaa. 17. Tee tunnusteko minun hyväkseni. Nähkööt vihamieheni sen ja hävetkööt, kun sinä, Yehowah, minua autat ja lohdutat.

Jakeet 1-5 Mekin olemme Daavidin tavoin omasta takaa kurjia ja köyhiä hengellisesti ja useimmat meistä myös taloudellisilla mittareilla mitattuina! Monet meistä sairastavat ja joutuvat elämään vaikeissa olosuhteissa olosuhteittemme pakosta. Onneksi meillä on oikeus kääntyä joka päivä armahtajamme puoleen ja luottaa hänen anteeksiantoonsa ja ihmeelliseen apuunsa!
6. Yehowah, kuule minun rukoukseni, kuuntele tarkoin anomiseni ääntä. 7. Hätäni päivänä minä sinua avukseni huudan, sillä sinä vastaat minulle. 8. Ei ole sinun vertaistasi, Yehowah, jumalien joukossa, eikä ole vertaa sinun töillesi. 9. Kaikki kansat, jotka sinä tehnyt olet, tulevat ja kumartuvat sinun edessäsi, Yehowah, ja kunnioittavat sinun nimeäsi. 10. Sillä sinä olet suuri ja teet ihmeitä, sinä yksin olet Elohim.
Jakeet 6-10 Myös meitä on kohdannut ja tulee kohtaamaan "hädän päivät ja ajat", jos tahdomme elää jumalisesti Yeshuassa, hänen opetuksiaan seuraten ja toteuttaen. Silloin saamme huutaa häntä avuksemme ja huomata, että hän vastaa meille rakkaudessaan ja uskollisuudessaan! Yeshua on Kaikkivaltias ja varma pelastuskalliomme, vaikka olosuhteet maan päällä pahenevat koko ajan.
11. Neuvo minulle tiesi, Yehowah, että minä vaeltaisin sinun totuudessasi. Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäsi pelkäisin. 12. Kaikesta sydämestäni minä kiitän sinua, Yehowah, minun Elohimini, ja kunnioitan sinun nimeäsi ikuisesti, 13. sillä sinun armosi on suuri minua kohtaan, sinä olet pelastanut minun sieluni tuonelan syvyyksistä.
Jakeet 11-13 Olen havainnut itsessänikin luonteenpiirteen tyytyä aivan liian helposti vallitseviin olosuhteisiin ja jäädä paikalleen makaamaan, vaikka olisi tarvetta jatkuvaan pyhitykseen ja kilvoitteluun! Siksi pyrin terästäytymään, sillä meitä Uuden Liiton pyhiä kehotetaan seuraavasti: 1. Piet. 1:14-17
>>14 Niin kuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, 15 vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. 16 Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." 17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika.<<
Meilläkin on jatkuvasti aihetta pyhittäytyä ja kiittää Yeshuaa pelastuksestamme!
14. Elohim, julkeat ovat nousseet minua vastaan, väkivaltaisten joukko etsii minun henkeäni; eivät he sinusta piittaa. 15. Mutta sinä, Yehowah, olet laupias ja armahtavainen Elohim, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa. 16. Käänny minun puoleeni, ole minulle armollinen, anna voimasi palvelijallesi, auta palvelijattaresi poikaa. 17. Tee tunnusteko minun hyväkseni. Nähkööt vihamieheni sen ja hävetkööt, kun sinä, Yehowah, minua autat ja lohdutat.
Jakeet 14-17 Daavid päättää psalminsa jo varsin tutuksi tulleella tavalla anoen apua ylhäältä pelastuakseen vainoajistaan ja vihollisistaan! Opimme jakeista Ef. 6:11-13 sen, että todelliset vihollisemme ovat pahuuden ja pimeyden henkiolennot ja -vallat, jotka sotivat informaatiosodalla meitä vastaan taivaan avaruuksista käsin:
>>11. Pukekaa yllenne Elohimin koko sota-asu, voidaksenne kestää Perkeleen kavalat juonet. 12. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. 13. Sen tähden ottakaa päällenne Elohimin koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.<<
Psalmin mieleeni tuoma muisto
- Luemme uudelleen jakeen 8 >>Ei ole sinun vertaistasi, Yehowah, jumalien joukossa, eikä ole vertaa sinun töillesi.<<
- Olin ihailusta mykistyneenä mennessäni eräänä aurinkoisena varhaisaamuna juuri auringon noustessa virvelöimään Ruissalon rannalle.
- Ihailuni aihe oli harmaahaikara, joka liiti läheltä ohitseni laskeutuen kaislikon reunaan pikkukala-apajalle syömään aamupalaa!" Luonto monine pienine yksityiskohtineen on valtava todistus Luojamme mahtavista luomistöistä!
Lopputoteamus psalmiin
Voi miten paljon meillä on Daavidin tavoin oppia ja ihmetellä Luojamme kätten töitä ja anoa nöyrin sydämin hänen ja Mooseksen tavoin: "Yehowah, opeta meille tiesi ja johdata meidät vaeltamaan sitä pitkin luoksesi!"
Tähän sopii lopuksi seuraava hyvä suomenkielinen biisi liittyen Aabrahamin vaikeimpaan koetukseen hänen matkatessaan Moorian vuoristoon, jossa Yehowah pyysi häntä uhraamaan polttouhriksi ainokaisen poikansa Iisakin:
https://www.youtube.com/watch?v=dsUrrKJ8j3Q
- - -
Ellet ole vielä lähtenyt seuraamaan Adonai Yeshuaa, etkä ole saanut kokea sitä, että kaikki sinun syntisi on jo annettu anteeksi, etkä ole saanut syvää rauhaa ja pelastusvarmuutta sydämeesi, niin päätä juuri nyt tehdä aito parannus elämässäsi ja pyydä Yeshuaa tulemaan omaksi Vapahtajaksesi ja Herraksesi ja parantamaan kaikki sairautesi!
Jos tahdot keskustella tästä kahden kesken, niin ota yhteyttä ja kirjoita meili: norrgard.leif@gmail.com tai soita tai kirjoita tekstari minulle: 041 701 1447 Olet sitten uskossa tai et, niin kerro mitä ajatuksia tämä psalmi sinussa herätti tai miten sen sanoma on sinuun aiemmin vaikuttanut?
Ensi sapattina, jos Adonai suo, tutkimme psalmeja nro 87-88.